lauantai 11. huhtikuuta 2015

The girl who doesn't speak Swedish

En oo ikinä, ikinä puhunut ruotsia enkä sitä ole myöskään ymmärtänyt. No, kun sitten yhdeksännellä luokalla päätin että mua kiinnostaa matkailu ja matkaoppaan ammatti niin jopa opinto-ohjaaja kertoi että muista opiskella ja kuunnella ruotsin tunneilla! Mä nauroin enkä miettiny sen enempää.

Hienot kaksi kuukautta ennenkuin yläaste loppui niin päätin alkaa oikeesti opiskelemaan ruotsia. (kaikki alkeet siis menny täysin ohi) Ei ollut kauhea hyöty kyllä, taisin oppia sanastoa hieman.

Matkailuvirkailijan opiskeluissa ei käyty paljon läpi ruotsia, mieleen ei ole jäänyt mitään!

Viime keväänä aloitin opaskoulun, ja kyllä tuli muuten selväksi että tässä ammatissa ruotsin kieli on erittäin tärkeä. Voin kertoa, että pikku paniikki iski! Ei me hirveesti käyty läpi, ei aika riittäny oikein mihinkään. Mutta opin enemmän kuin olisin voinu kuvitella, sain siis hyvän alun. Koulun lopulla piti vetää bussikuljetus ruotsiks, aivan kamalaa enkä osannut yhtään, mietin vaan et mä tuun aina olemaan se joka ei ymmärrä eikä puhu ruotsia!

Tammikuussa hyppäsin takaisin matkaoppaaksi, Finnmatkat työnantajana. Kohteena Lanzarote! Jännittikö mua työnkuva? Tottakai. Pahempi oli se että mun kollegat oli ruotsalaisia ja tanskalaisia, apua miten mä pärjään!?

Uusivuosi oli aivan jotain kamalaa, ympärillä puhuttiin pelkkää ruotsia ja tanskaa enkä mä ymmärtänyt mitään! Haha, eli alku ei ollut parhain. Olen täysin varma ettei kukaan tarkottanut mulle pahaa ollenkaan, ei sitä vaa ehkä ymmärrä :)

Välillä kun mun ympärillä puhutaan ruotsia/tanskaa, enkä ymmärrä niin mietin että miksi? Olen huomannut että me suomalaiset erotaan tässä useasti, englanti on useasti meidän kieli. Ei suomi. Ainakin itse yritän näin tehdä! Joskus lipsahtaa se suomen kieli mutta se vaihtuu nopeasti englanniks jos joku on huoneessa joka ei ymmärrä suomea. Mutta, tottumuskysymys? Ihmiset on erilaisia! Tietenkin myös, kaikkien englanti ei ole niin vahva joten voi olla että siksi ruotsi toimii paremmin! :)

Nyt olen ollut pian neljä kuukautta oppaana. Ja mä ymmärrän jopa, mä oikeesti ymmärrän ja se tuntuu niin upealta!! Niin, ja mähän myös puhun nykyään ;) Ei todellakaan ole 10+ suoritus mutta koko ajan parantuu!

Tämän päivän opetus = OPISKELE KIELIÄ! Myös muita kuin englantia. Suosittelen 💪

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kerro ajatuksia blogista, kysele kuulumisia! Negatiiviset kommentit voi ehkä jättää itselleen.

Lukijat

Tietoja minusta

Oma kuva
Jyväskylä, Finland

Blogiarkisto